KUUMAT UUTISET!! Poliisi on tutkinut näyttelijä Jasmin Voutilaisen epäiltyä kuolemaa, joka tapahtui näyttelijättären kotona “Hänet murhattiin”

Mitä tapahtui Jasminille? -podcastin tekijät kertovat, että epäilyn mukaan ravintolasta Jasmin Voutilaista saattamaan lähtenyt mies yritti raiskata näyttelijän tämän kotona.


jasmin-voutilainen

Muun muassa Salatut elämät -sarjasta tunnettu näyttelijä Jasmin Voutilainen menehtyi äkillisesti vuoden 2023 maaliskuussa hänen tehtyään itsemurhan.

Kuluvalla viikolla Yle julkaisi Mitä tapahtui Jasminille? -podcastin, jossa kerrotaan Voutilaisen elämästä ja sen viimeisistä ajoista. Podcastissa kerrotaan myös, että Voutilaisen epäillään joutuneen raiskauksen yrityksen sekä pahoinpitelyn uhriksi noin vuorokausi ennen kuolemaansa. Oikeusprosessi asiassa on kesken, mutta syytteet on nostettu

Podcastin tekijät, Yle Kioskin toimittaja Emma Karasjoki sekä käsikirjoittaja-dramaturgi Onerva Hannula vierailivat Huomenta Suomessa torstaina 2. lokakuuta. He kertoivat, että Voutilainen oli kuolemaansa edeltävänä iltana ravintolassa, josta epäiltyihin rikoksiin johtanut tapahtumaketju sai alkunsa.

Näyttelijä Jasmin Voutilainen vuonna 2015.
– Hänen seuraansa on tullut mies, joka oli lähtenyt saattamaan häntä kotiin. Sitten siellä kotona on yrittänyt raiskata ja sen jälkeen näiden tutkimusten, tai epäilyn mukaan, on sitten yrittänyt myös, tai on pahoinpidellyt häntä. Ja sitten Jasmin on onnistunut häätämään miehen pois, Hannula kertoi.

Asiasta on Ylen vahvistamien tietojen mukaan nostettu syytteet. Syyttäjä vaatii rikoksista epäillylle henkilölle vankeusrangaistusta. Hän on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin.

Voutilaisen lähipiirin mukaan Voutilaisen kuolemaa edeltäneen päivän tapahtumat eivät yksinään johtaneet näyttelijän päätökseen riistää oma henkensä.

– Jasminin äiti Katri (Voutilainen) sanoo, että se on ollut yksi valitettava asia, mikä on Jasminin elämässä vaikuttanut siihen, että hän tähän päätökseen lopulta päätyi. Siellä tapahtui monia hirveitä asioita, tämä oli vaan yksi kirsikka kakun päällä siihen. Ettei se ole se suoranainen syy siihen, mutta tottakai tällaisella on vaikutusta ihmisen mieleen, Karasjoki sanoi.

Jasmin Voutilainen uransa alussa elokuussa 2014, jolloin Salattujen elämien lehdistötilaisuudessa kerrottiin tulevasta Nightmare 2 -elokuvasta.

Lue myös: Edesmenneen Jasmin Voutilaisen läheiset julkaisivat koskettavan viestin

Voutilaisen kuolemaan johti siis moni asia. Hän yritti hakeutua avun piiriin mielenterveysongelmistaan johtuen, mutta ei yrityksistä huolimatta saanut tarvitsemaansa apua. Myös julkisuus toi Voutilaisen elämään paljon hyvää, mutta toisaalta hän koki myös somevihaa.

– Kaikenlaiset hoidon puutteet ja se, että pitää olla päihteetön, että saat mielenterveysapua. Siinä oli vaan niin monia asioita, jotka menivät pilalle.

Tekijöiden mukaan Voutilainen rakasti työtään Salkkareissa ja Aino Kaukovaaran roolissa, mikä oli hänen unelmansa. Voutilainen työskenteli Salkkarit-näyttelijänä vuosina 2018-2022.

– Siinä loppuvaiheessa hänen olonsa meni niin huonoksi, ettei hän pystynyt enää muistamaan käsikirjoituksia ja omia lainejaan kuvauksissa. Se toi omat haasteensa tietenkin siihen, Karasjoki kertoi.

– Jos on tosi syvissä vesissä se, ettei sinulla ole vaikka työpaikkaa eikä ole paikkaa minne mennä pitämään niitä arkirutiineja yllä, niin kyllähän se voi aika kohtalokkaasti vaikuttaa siihen vointiin entisestään, jos ei ole työtä tai työyhteisöä siinä ympärillä, Hannula totesi.

Katso podcastin tekijöiden haastattelu kokonaisuudessa yllä olevalta videolta

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back to top button

Adblock Detected

Please consider supporting us by disabling your ad blocker